Odotin linnun laskeutuvan
Neljä reissua tuli tehtyä Ruutanaan, jotta sain muutaman kuvan harjalinnusta. Kolmella aikaisemmalla kerralla lintu oli ”just ollut, just lentänyt” ja kolmannella kerralla ehdin nähdä, kun pari miestä oli kontallaan maassa ja kuvasivat sitä. Myöhästyin puoli minuuttia. Tosin tarkemmin ajatellen lintu lähti siitä syystä, että kameran kanssa juoksevia ihmisiä oli lähestymässä sitä kohti – ei se ollut kiinni ajasta, vaan siitä, että lintu pelästyi.
Ensimmäisellä kerralla otin koirat mukaani. Nuorempi kuitenkin piti hieman elämän ääniä autossa, joten siirsin auton syrjemmälle. Tapahtumapaikalla, eli urheilukentällä, jonne lintu oli ”kotiutunut”, oli hiljaista. Sain niskani kipeäksi kun tiirailin jatkuvasti taivaalle ja odotin linnun laskeutuvan leikkipuistoon, missä se oli usein nähnyt.
Lopulta lähdin ja kävimme koirien kanssa mukavalla kävelyllä peltomaisemissa. Kun olin lähdössä kotiin, sain viestin, että lintu oli nähty. Ajoin takaisin Ruutanaan, vain todetakseni, että en löydä lintua.
Kolmas kerta oli opettavainen. Paikalla oli runsaasti lintuväkeä, ja vaikka en lintua nähnyt, opin kokeneemmilta, että millaisissa paikoissa harjalintu viihtyy ja miten se käyttäytyy. Ainakin kolme tuntia tuli kierreltyä asuinaluetta ja kyllä siinä väsyi – mutta se kaikki valmisteli neljättä kertaa varten.
Neljäs kerta toden sanoo
Neljännellä kerralla en jättäytynyt enää kentän laidalle odottelemaan, josko lintu lentäisi leikkipuistoon, vaan kiertelin aktiivisesti alueella ja tarkkailin talojen pihoja, joissa harjalintu viihtyy nokkimassa matoja.
Ensin piti tarkistaa edellisen päivän havaintopaikat. Kävelyreitti hieman laajeni edellisestä – kyseessä on kuitenkin lintu, joka voi olla missä vain. Se, että harjalintu on nähty jossakin paikassa, ei takaa sitä, että se olisi siellä odottamassa vain minua ja kameraani.
Tuumin, että havaintopaikat ovat yhteneväisiä ihmisten kävelyreittien kanssa. Minä voin kävellä missä vain – ja tavata harjalinnun missä vain. Toki linnulla on olemassa omat vakipaikat, mutta havainnoitsijat ovat tietoisia vain niistä paikoista, jossa ovat linnun nähneet.
Lopulta melkein astuin harjalinnun päälle, se lähti lentoon noin metrin päästä ja näin, miten se laskeutui läheisen talon pihamaalle. Alkuun otin kevyttä ravia, ja lähestyessäni taloa vaihdoin ravin hitaaseen hiippailuun. Siinähän tuo pitkänokka kaikessa rauhassa käppäili pihamaalla.
Korjataan sananlasku nyt muotoon ”Neljäs kerta toden sanoo” – ainakin harjalinnun bongaamisen osalta. Vaikka en kovin hyviä kuvia saanut, ne ovat sentään kuvia harvinaisesta vieraasta – minulle arvokkaampia kuin vaikkapa ”melkein napakymppikuvat” lirosta.
Irokeesi jäi piiloon, mutta bongari ei pettynyt.
Harjalintu (Upupa epops) on Suomessa erittäin harvinainen vieras, joka ilahduttaa bongaajia vain satunnaisesti. Sen tunnusomainen harja eli ”irokeesi” tekee siitä helposti tunnistettavan ja ainutlaatuisen linnun.
Vaikka irokeesi ei tällä kertaa ollut harjalinnulla näkyvissä, se ei lainkaan vähentänyt bongarin innostusta. Harjalintu ei harjaansa joka hetki esitä – se kohoaa pystyyn lähinnä lentoon lähtiessä tai laskeutuessa. Tällä kertaa töyhtö jäi vaatimattomaksi, mutta ei se linnun karismaa himmennä.
Irokeesipäinen harjalintu teki vaikutuksen silti – ja ehkä seuraavalla kerralla saan ikuistettua sen myös harja pystyssä.
Kiitokset Tampereen HLS-autolle, että saatiin Volvo kuntoon ja pääsin kuvauspaikalle!